Nashvillestä Hankoon: Willow Hill Grönanissa
Jiihaa, mikä ilta! Viime lauantaina Pub Grönanissa oli kunnon meininki, kun Willow Hill saapui Hankoon Nashvillestä asti. Keikka oli loppuunmyyty, ja vaikka isäntä Stena taisi vähän jännittää ennen iltaa, niin jännitys taisi karista aika nopeasti. Heti ensimmäisestä biisistä lähtien yleisö oli mukana.


Willow Hillin Alexandra ja CT Fields toivat lavalle oman modernin countrynsa, ja Grönanin tanssilattialla nähtiin illan aikana jopa linedancea. Ja jossain kohtaa baarista kuului taas Jiihaa!
Erityismaininta Hedmanin porukalle, joka oli lähtenyt mukaan ihan teeman mukaisesti pukeutuneena. Fiilis pysyi korkealla ja taisi siinä muutama muukin innostua countrytunnelmasta. Jari kirjoitti illan jälkeen Facebookissa näin:
Willow Hill oli Suomessa ensimmäistä kertaa, ja Hangon keikka oli heidän viimeinen pysähdyksensä täällä tällä Scandi-kiertueella. Rolling Stone oli muuten nimennyt heidät hiljattain Band to Watch -nimikkeellä. Tällä kertaa bändi taisi itsekin huomata, että Hangossa osataan ottaa artistit vastaan. He kertoivat olevansa todella tyytyväisiä iltaan ja yllättyneitä siitä, miten hienosti yleisö lähti mukaan.



Ja se onkin ehkä koko homman paras puoli. Kun artistit viihtyvät ja yleisö viihtyy, niin järjestäjälle jää aika hyvä fiilis.
Kiitos kaikille, jotka tulitte paikalle ja teitte illasta juuri sellaisen kuin se oli. Ilman teitä ei näitä iltoja järjestettäisi.
Nähdään taas Grönanissa! Thank you for coming all the way to Hanko, Alexandra & CT!








Kommentit