Bryn Jones in Hanko

Bryn Jones, Walesin lahja Suomen musiikkielämälle, tuli ensimmäisen kerran Hankoon 1999, Ben Granfeltin bändin vierailevana tähtenä. Keikka oli täpötäydessä ravintola Makasiinissa ja meno oli hurjaa. Bryn muistaa tavanneensa tällä keikalla myös Stenan ja tämä tapaaminen johti ensin keikkoihin Roxxissa ja myöhemmin Grönanissa. Siitä alkoi Brynin ja Hangon pitkä ja onnellinen suhde. Jutellessamme hän itsekin hämmästyi, että onko tässä tosiaan mennyt jo yli kaksikymmentä vuotta Hangossa keikkaillessa. Bryn on iloinen siitä, että keikkoja on yhä Grönanissa, Makasiinissa ja Roxxissa. Aikojen saatossa monesta katsojasta on tullut ystävä.

Hangon musiikkielämän hyviä puolia hänen mielestään ovat runsas tarjonta ja monipuolisuus, etenkin kesäisin, ja yleisö, joka tulee oikeasti diggailemaan musiikkia. Keskiviikkona Bryn kävi Neljän Tuulen tuvalla kahvilla ja yllättyi klassisen musiikin konsertista mikä siellä oli menossa. Oli elämys kuunnella klassista, nauttia kahvia ja leivosta sateisena iltapäivänä upeassa merimaisemassa.


Bryn Jones tuli ensimmäisen kerran Hankoon 1999

Hanko on hänelle erilainen keikkapaikka, jo lapsuudesta ja nuoruudesta meri ja rannat Walesissa ovat olleet tärkeitä ja Hanko muistuttaa niistä. Täällä on lomalla, vaikka on töissä. Viime kesän setin jälkeen Bryn jäi viikoksi telttailemaan Silversandin leirintäalueelle ja nautti suunnattomasti aikaisesta heräämisestä ja meren katselemisesta. Vuosien varrella hän Hangossa katsonut jalkapalloa, amerikkalaista ja normaalia, pelannut frisbee-golfia ynnä muita urheilullisia toimia. Ei siis pelkkää ravintolaelämää.


Täällä on lomalla, vaikka on töissä. - Bryn Jones

Kuten muihinkin muusikoihin ja myös ravintoloihin, iski korona Bryninkin keikkoihin, mutta enemmän hän on huolissaan siitä, ettei keikkatilanne tunnu parantuvan, vaikka tilanne rauhoittuu. Osa ravintoloista ei uskalla ottaa esiintyjiä terasseille, lieneekö syyt sitten koronassa vai taloudellisessa tilanteessa. Ehkä ihmisillä ei ole varaa käydä ulkona niin usein vai ovatko he oppineet uusia tapoja viettää aikaansa koronan varjossa.



Grönan kesäkeikat alkoivat 2014, jolloin Bryn oli heinäkuussa kolme päivää ilonamme. Tämä on jatkunut siitä lähtien. Toki hän käy muulloinkin sekä trubaduurina että eri kokoonpanojen kanssa kuten Drink Floyd ja Los Bastardos Finlandeses.


Kysyin mitkä ovat mieleen painuvimmat muistot Hangosta ja mies meni mietteliääksi. Hän muisteli olleensa keikalla Grönassa bändinsä Zookin kanssa helmikuussa 2004 ja yöpyneensä Villa Doriksessa Appelgrenintiellä, Plagenin kohdalla. Yöllä keikan jälkeen hän siemaili olutta Doriksen terassilla ja katseli talvista maisemaa, kun yksinäinen peura käveli hitaasti Plagenin rantaa jättäen rivin jälkiä lumeen kadoten Bellevuen suuntaan. Taianomainen näky talvisesta maisemasta on jättänyt syvän muistijäljen. Riemastuttavampia muistoja ovat lukuisat keikan jälkeen tehdyt kävelyretket rantakivillä ja kallioilla, jotka ovat päätyneet mereen liukastumiseen.


Bryn lavalla keskiviikkona 8.7.2020

Keikkamuisto on Los Bastardoksen Casinon lavan keikasta, joka oli heistä hiukan outo, koska eniten fanitusta tuli Parkin terassilta tien toiselta puolelta. Keikkapaikoista tulee puhetta ja Grönan saa suitsutusta, mutta muiksi lempipaikoikseen Bryn mainitsee Pikku Hanhen Lahdesta, Pub 23 Kouvolasta, Krapin Pajan Tuusulasta ja muutaman helsinkiläispaikan. Hän huomaa yhtäläisyyden näiden nimettyjen ravintoloiden kanssa, kaikkia niitä vetää muusikko, hänen mielestään se näkyy siinä, miten soittajia näissä paikoissa kohdellaan. Grönan on hyvässä seurassa. Haastattelun lopuksi Bryn haluaa kiittää yleisöä ja Stenaa siitä, että saa tämän mahdollisuuden tulla soittamaan Pub Grönaniin.



Bryn Jones livenä Pub Grönanissa Ti-La 7-11.7.2020


Teksti: Olli

Kuvat: Victor

383 views
MA-TO 15-22:30
PE-SU 10-22:30
 
BULEVARDI 17, 10900
HANKO, FINLAND
PUH. 019 248 6505
  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram

© 2018 GRÖNAN OY 

BULEVARDI 17, 10900, HANKO, FINLAND
MA-TO 15-22:30 / PE-SU 10-22:30
Cart (0)‏