top of page

Hangish Christmas Show


Joulunaika polkaistiin Grönassa näyttävästi alkuun, perjantaina Lilian Young joka aloitti keikkansa kerta kaikkiaan ihastuttavilla joululauluilla. Kun Silent Night alkoi, kostui useampikin silmäkulma. Lilian kehittyy keikka keikalta ja ohjelmisto sopii kerta kerralta paremmin. Varsinainen biletys oli lauantaina, kun Hangish Christmas Show alkoi yhdeksältä, tunnelma oli korkealla jo ennen yhtyeen ilmaantumista lavalle.



Hangish saa ihmiset liikkeelle, eivätkä joulubileet tehneet poikkeusta, ilta oli loppuunmyyty. Meno oli sen mukaista, tanssilattia täynnä alusta asti. Liikkeellä olivat Pubikansan kantapeikot, harvemmin käyvät ja osa-aika-hankolaisiakin oli paikalla. Huomiotani herätti glitterin suuri määrä, Hangossa ei totisesti paljetteja pelätä, eikä kiillettä säästetä! Mikäs sen mukavampaa kuin katsella loistavaa juhlakansaa.


Mitä itse keikkaan tulee, Hangish oli taattua tavaraa kuten aina! Omat ja lainatut biisit soivat hienosti ja uusia biisejäkin oli kolme. Yhtyeen soiton menevyys ja letkeys toimivat aina ja saavat jalan naputtamaan tahtia. Kun biisien skaalakin on laaja, irkkubiiseistä rock’n’rollin kautta kotimaiseen, ei kukaan voi pitkästyä. Ensimmäisen setin puolivälissä tuli joululauluja laulamaan Lilian Young ja sehän oli korvakarkkia se! Hyvin sopi Lilian Hangishin riveihin, ehkä kuulemme vielä joskus toistekin lisää yhteistä musiikkia.


Special Guest Lilian Young


Pienen paussin jälkeen bändi palasi lavalle ja meno vaan kiihtyi, Katrin viulu soi kuin olisi liekeissä ollut, Tompan komppi kulki ja Johanin ihmehaitari hoiti lopun. Helppo siinä oli Johnnyn ja Stenan soitella ja laulella. Toisen setin aikana yleisö oli jo niin villinä, että salia lähti kiertämään ”congajono”, porukka tanssi jonona ympäri ravintolaa. Täytyy oikein ihmetellä miten hauskoja ja hienoja juhlia Grönanissa onkaan, hyvä meininki ja hyvä mieli ihmisillä, ilo pinnassa ja hymy kasvoilla. Omaa sydäntäni lämmitti ja lähes kyynelehdin, kun salin täytti yllätyksekseni John Hartfordin tekemä ja Glenn Campbellin hittinä tunnetuksi tullut Gentle on my mind, kiitos siitä Hangish! Biisi on ikuisesti top-5 listallani.


Bändissä soittavat:

Johnny Näsänen, kitara ja laulu Peter Stena Stenström, banjo, kitara ja laulu Johan Toivari, haitari Tom Gottberg, cajon ja rummut Katri Nalli, viulu ja laulu


Ääniteknikko Dan Rostedt

Videot lainattu meidän ja Lilianin Instagram storysta.


Bändi lähettää jouluterveiset kaikille ja kiittää fantastisesta illasta, tämä joulujuhla säilyy muistoissa pitkään!


Teksti: Olli

Kuvat: Victor

245 views

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page