top of page

Mustat Silmät

– eikä ole kyse nyrkkeilystä, vaan rytmimusiikista


Musta Silmät on helsinkiläistaustainen rytmimusiikkiorkesteri, jonka musiikissa soi suomalainen iskelmä, slaavilainen melankolia, mustalaissävelet, balkanrytmit, amerikkalainen rytmimusiikki ja punkin yllätyksellisyys. Itse vielä lisäisin ranskalaistyyppisen laulelman hengen leijuvan useissa kappaleissa. Ohjelmistossa on omia kappaleita, joita on kahden levyn verran, sekä käännöskappaleita eri vuosikymmeniltä, joita yhtye tulkitsee omalla, virkistävällä ja persoonallisella tyylillään. Bändi keikkaillut noin vuodesta 2001 alkaen, ensin triona ja myöhemmin myös kvartettina ja kvintettinä.



Menneenä lauantaina (26.10.) ryhmä oli neljän miehen voimin, rumpalin sairastuttua. Jututin haitaristi Ollia ja laulaja Joria takahuoneessa keikan jälkeen ja utelin tunnelmia:


Mikä on fiilis näin keikan jälkeen?

”Hieno meininki, todistettavasti Hanko on kuuma muulloinkin kuin heinäkuussa”,

totesivat kaverit melkein yhteen ääneen.

”Täällä Grönassa on aina ilo soittaa. Eikä tämän tyyppisiä ravintoloita juuri enää löydy, joissa on elävää musiikkia joka viikko ja läpi vuoden. Yleisökin ihan omalaistaan väkeä, poikkileikkaus kaupunkilaisista”

”Ja hienoa että mennään musiikki edellä, eikä raha. Ihan ideologinen päätös Stenalta ilmeisesti.”


Herrat naureskelevat, kun täydentävät toistensa sanomisia ja kommentoivat: ”Yli tuhannen keikan jälkeen tämä toisen lauseiden täydentäminen sujuu kuin itsestään. – Ja etenkin jos on kyse häpeällisistä muistoista keikoilta” räkättää Jori.


Seuraavaksi muistellaan Grönan isännän kertomaa suunnitelmaa pitää kapakkaa, kunnes kaatuu saappaat jalassa ja testamentata ruumis Alaskan jääkarhuille. Mutta siitä ehkä joskus toiste.


Meno keikalla oli sitä mitä luvattiin ja yleisön tanssijalkaa kutitti. Villit rytmit ja kotimainen kaiho vaihtelivat, yleisö oli tyytyväistä, tanssilattia oli kovassa käytössä ja setin kääntyessä loppupuolelle, suorastaan ruuhkaisa. Merkille pantavaahan on, että yhtye on käytännössä akustinen, mutta sitä ei kyllä uskoisi. Jollet ollut paikalla, missasit kyllä erityisen kokemuksen, mutta toivottavasti Mustat Silmät palaavat kun kevät koittaa!


Bändissä soittavat:

Jori Kalliola - laulu

Olli Rautiainen - Haitari ja trumpetti

Teemu Hokkanen - kitara

Matti Vallius - kontrabasso

Tero Kling - rummut




Mustat Silmät esiintyi Pub Grönanissa Lauantaina 26.10.2019


Teksti: Olli

Kuvat: Olli & Victor

347 views

Recent Posts

See All
bottom of page