Karkauspäivä. Lauantai 29.2.2020. Hangon keilahalli. Klo 17.00. Parjasen Kuppi.
Nyt jo yhdeksättä kertaa keilattu Parjasen kuppi on ehkä legendaarisin Pubikansan tapahtumista. Listalle mahtuu 18 keilaajaa ja se täyttyi nopeasti. Edesmennyt Markku Parjanen, kupin perustaja, varmasti katselee kisaa mielissään sieltä jostain.
Kisa alkoi ns. normimeiningillä eli hirveällä hässäkällä, kenkiä etsittiin, möykättiin, ei kuunneltu kisan johtajan Stenan ohjeita, kuunneltiin lopulta ohjeita, psyykattiin vastustajia huonoihin suorituksiin, psyykattiin joukkuetovereita hyviin suorituksiin. Ja lopulta kisan johtaja ilmoitti kilpailun alkaneeksi! Alkoivat keilat ja rännit kolista! Ja kisajuomaa kulua. Myös katsomossa tunnelma alkoi nousta.
Tilanteet vaihtuivat nopeasti, hetkittäin meni hyvin ja seuraavaksi huonosti. Henk.koht. pidin huolta, että rännimme olivat puhtaat ja keilat pystyssä. Pari sarjaa heitettyäni oivalsin, ettei se ollut tarkoitus. Hain siis kisajuomaa. Sen jälkeen sujui jo paremmin. Mitä muiden keilaamisesta huomasin, oli eeppisin suoritus Patten äärimmäisen sarjakuvamainen ja vauhdikas heitto, jossa hän päätyi mytyksi radan alkuun. Toimitukseen kuului runsaasti huitomista ja pyörähtelyä ennen kompastumista. Tästä lievästi sanottuna epäortodoksisesta tyylistä huolimatta pallo päätyi keilojen joukkoon ja niitä kaatui! Patten tyyli oli kautta kisan sangen värikäs, mutta siitä huolimatta kohtalaisen tuloksekas, etenkin paikkoja onnistui. Ensimmäisen taaksepäin heiton suoritti Nasse, joka ensin näytti hyvin hämmentyneeltä ja repesi nauramaan.
Kupin suurinta antia on mielestäni ne tilanteet, kun kerran vuodessa keilaava onnistuu paljon tasoaan paremmin. Itse en tähän joukkoon tällä kertaa kuulunut. Toinen hauskuus on, kun hyvät keilaajat töpeksivät, jotain pientä tyydytystä siitä vaan saa. (Olenkohan nyt ilkeä?).
Naapuriradallamme keilasi, kuten myöhemmin osoittautui, kisan voittajajoukkue, Zenita, Simon ja Sumppu. Täytyy myöntää, että epäilimme tätä kisan loppupuolella jo vahvasti. Simon oli kuin kone ja tulosta syntyi, kun vielä Zenita ja Sumppu onnistuivat oikein hyvin, voitti joukkue huimalla tuloksella 160 pistettä! Kyllä muutkin joukkueet tekivät hyvää työtä, kaikki pääsivät yli sadan pisteen. Ja muistaakseni kisan nelonen sai pisteet, joilla olisi edellisvuosina voitettu kisoja. Eli taso alkaa nousta!
Kisan jälkeen oli vapaata keilausta ja saunomista ja jälkipelejä. Stena lähti heittämään omaksi ilokseen ja hämmästytti meidät sekä itsensä huikealla 181 pisteen sarjalla! Illan suurin kriisi oli Puicen Hard Rock Cafe-hupparin katoaminen saunasta. Salaliittoteorioita syntyi ja alienien abduktiota epäiltiin. Varmaan arvaatte missä huppari oli? Kyllä, siellä saunassa.
Normisählinkien jälkeen kaikki pääsivät takaisin Grönaan ja siellä vietettiinkin vallan hauska ilta!
KIITOS kaikille osallistuneille, keilaajille, katsojille, kuskeille, hengessä mukana olleille! Teidän ansiostanne on ilo ja ylpeys kuulua Grönan Pubikansaan ja osallistua näihin tapahtumiin tai vain pohtia syntyjä syviä tuopin ääressä! KIITOS!
Hangon Keilahalli www.hangonkeilailu.fi
Teksti: Olli
Kuvat & video: Olli, Laila, Victor
Commentaires